"olisin jo halunnut jäädä kotiin..." Päässä soi vaan PMMP:n pikkuveli, ja aamutuimaan herääminen ei helpota yhtään vaikka pään painaakin tyynyyn jo reilusti ennen yhtätoista. Muutama eka tunti, toisin sanoen ennen ulkoilua, päiväkodissa olin ihan jumissa ja oisin vaan halunnu nukahtaa sohvalle. Onneks ulkona oli aika viilee niin tuli herättyä ihan huomaamatta.

Askarreltiin isompien kanssa revontulimaisemat. Olin tosi yllättyny kun yks lapsi ties et ne oikeesti tulee magneettisäteilystä (hyvä ku ite tiien). Kai se oli kuullu vanhemmiltaan. Kerroin kuitenkin lapsille tarinan, miten kettu kiitäessään tunturinlaella kovaa vauhtia, laskee häntänsä alas ja kun se koskettaa maahan, syntyy kipinöitä, jotka lentävät suoraan taivaalle suureksi valonäytelmäksi. Niitä kutsutaan revontuliksi. Sit päästiin maalaamaan. Mie olin eilen tehny mallikappaleen.

Maalauksista tuli hienoja, tekeminen oli nopeeta, jälkien siivoominen sitten ei :D

Iltapäivästä pohdittiin ohjaajan kanssa tavotteita miun harjottelulle. Haluun oppii johtajuutta ja sit lasten kaa toimimista :) Hienot tavotteet. Täytyy ehkä kehitellä jotain lisää vielä. Välipalan aikaan, kun oltiin saatu kaikille jaettua ruokaa, kävin miettimään että mitähän se kello on, ja huomasin sitten että miun ois pitäny jo vartti sitten lähteä kotiin. Mikäs siinä, äkkiä vaan vaatteet päälle ja menoksi.

Äitin kyytiä odotellessa kävin nopeesti Seppälässä ja löysin paidan ja housut. Paita oli alennuksessa, housut ei. Yhteensä tuhlasin 25 €. =/

Siskot on joskus ihania. Toissapäivänä kävin sen luona ja se sano, nyt kun muutto lähestyy, että ne vie vaatteita kirpputorille. Kurkkasin mitä siellä on ja löysin muutamia vaatteita.

Musta villapaita. Tää oli semmonen semikokonen, eli vähän pitempi vois olla mut ei oo lyhytkää ni en raaskinu antaa mennä myytäväks. (myyn sit vaikka ite joskus)

Tätä mie katoin jo muutama vuos sitten, en tainnu huolia tuon hupun karvotuksen takia, mutta nyt aattelin napata mukaan. Pitäis ostaa sellasia pitkähihasia t-paitoja ku tällasii liivejä on nyt jo muutama kaapissa.

Ja nää on kesäpaidoiks. Kivoja molemmat, toi toppi on vähän semmosta mokkanahkaa (outoo..) mut muuten niin ihana :)

Mitkään kouluasiat ei nyt edisty yhtään. Opinnäytetyöstä ei oo vastattu. Viime viikolla piti jo saada englannin päättökokeen arvosana ja suoritus, ei oo kuulunu. Oma panostus tehtäviin ja tenttiin lukemiseen on aika nollissa. Eilen tosin luin verkkokurssin materiaalia niin, että tänään vois kirjotella yhden tehtävän (joka on vaan pari sivunen!).

Semmosta. Tää opiskelijan elämä on vaan yhtä opiskelua. Ootan niin paljon sitä päivää kun valmistun, eikä tarvi enää työpäivän jälkeen tehdä töitä kotona. Luksusta! (mitähän sillon sit tekee kaikki päivät..?)