Kuolen ehkä nenäni tippumiseen tätä kirjoittaessa, mutta yritetään silti. Tänä aamuna kurkku oli vielä kipeä, mutta muuten oli terve olo, joten töihin suuntasin. Töissä sitten välillä oli niin kylmä että ihmettelin miksei kukaan muu valita. Olin kuitenkin koko päivän loppuun asti. Kaupungilla kaverin kanssa kävellessä sitten huomasin ja tunsin että nyt kyllä on kuumetta. Olo oli vähän hutera, jalkoihin särki ja välillä aivastutti. Nyt makailen sohvalla ja koitan levätä koko viikonlopun. Kuumetta 37.8. =/ Huomenna en siis pääse vauvauintiin.

Työpäivä oli kiva. Aamusta heti ryhdyttiin viettämään ystävänpäivää. Esitettiin nukketeatteria, se loppujen lopuksi meni hyvin, lapset ja aikuisetkin tykkäsivät. Sermin takana oli hauskaa, hihitettiin siellä mokille ja sähläykselle. Kerran miulla oli kädet ihan ristissä ja koitin jostain raosta lukea vuorosanoja. Ja toisen kerran kun kanssa molemmat käsihahmot oli esillä, tajusin että miun pitäis kääntää vuorosanapaperi. Vaivihkaa sitten otin toisen hahmoista pois näyttämöltä, käänsin paperin ja sujautin hahmon hetken päästä takaisin näytökseen. Heh. Mutta loppujen lopuksi siis meni hyvin ja meillä oli ainakin hauskaa! :D Harmi kun ei ole kuvia..

     Työpäivän jälkeen käytiin kaverin kanssa syömässä vetyt, tai vedyt niinku miun sisko väittää. Nam!