Ja enhän mie mitään kameraa eilen muistanut kauppareissulle ottaa mukaan. Ei siis tule kevätpäivitystä tänäänkään. Tosin eilen kotiinpäin kävellessä törmäsin sirkukseen. Se oli melko hämmentävää, koska sirkus oli päivän aikana tullut pystyyn melkein talon viereen, tien päähän. Rekkoja oli paljon ja teltta oli iso. Miten en ollut huomannut sitä aiemmin? Ja miksi kukaan ei miulle kertonut että täällä on sirkus. En nyt tällä kertaa päässyt mukaan, mutta sisko kutsui kesällä mukaan sirkukseen. Kuulin mie sentäs musiikkia eilen.

Haikee olo jotenkin. Meillä oli tänään tutorointia, kaksi opiskelijaa esitteli portfolionsa, ne valmistuu nyt keväällä. Meitä opiskelijoita oli kymmenen, ja opettaja myös. Mentiin istumaan ulos, ihan kuin silloin ekana syksynä monta kertaa tehtiin. Opettaja oli yhtä ihana ja viisas kuin aiemminkin, hauska myös. Montaa opettajaa en lähtisi kovasti kehumaan, mutta tähän yksilöön olen tykästynyt paljon. Omat vikansa hänelläkin on, mutta tämänpäiväisen kaltaiset tapaamiset saa kaiken negatiivisen unohtumaan.

7 kuukautta. Tasan. Sen jälkeen, en tiedä mitä. Ei ainakaan tätä koulua ja näitä kavereita. Tulee ikävä jo ajatuksesta. Varsinkin kun yhtään ei tiedä mitä itse tekee, ei ole tulevaisuutta. Joku voisi sanoa että murehdin liikaa, mutta miun tarvii saada tietää mitä tulevaisuus tuo, tehdä suunnitelmia ja aikatauluja, vaikkei ne pitäisikään lopulta paikkaansa. Mutta ajatus siitä että tulevaisuudessa on jotain jota odottaa, jonka varaan rakentaa, tuo turvaa.

Tänään oli väliseminaari. Ennen sitä kävi ahdistamaan kun tajusin taas että teen opinnäytetyötä yksin. Olen itse vastuussa kaikesta siihen liittyvästä. Eniten ahdistaa sen kirjoittaminen. Kesällä olen ihan yksin vastuussa omasta työskentelystä. Teoria pitäisi kirjoittaa kesällä, ja osa vastausten analysointia. Syksyllä, elokuussa kun palaan kouluun, pitäisi olla antaa jotain ns. valmista opettajalle kommentoitavaksi. Ja käydä muiden tulosten kimppuun. Tehdä ne kaikki nopeasti ja tehokkaasti, ja viimeistellä työ. En tiedä kyllä miten ihmeessä ehdin tekemään kaiken, ainakaan oman työtahdin tuntien. Olen hyvä suunnittelemaan työtä ja työtahtia, mitä teen milloinkin, mutta toteutuksesta tapaan aina lipsua. Se ärsyttää. Yhdessä harjoittelussa miulle sanottiin, että miun pitäisi olla työssä jossa on selkeät tehtävät ja selkeät työajat. Kaupan kassa esim. No sitä ne ei sanonut, mutta joku työ missä miulle sanottaisiin mitä miun pitää päivän aikana tehdä, ja työ loppuu sitten neljältä. Se olisi toisaalta vapauttavaa, mutta toisaalta vangitsevaa, siis ettei omia ideoita saisi käyttää.

Eilen katsoin innoissani ja oikeesti pohtien aupair-paikkoja. USA vaikuttaisi sopimusten kannalta parhaimmalta, mutta mietityttää vaan lähteä vuodeksi pois, kun sitten elämä Suomessa jää tauolle. Eniten harmittaa se ettei näe kummityttöä, ja tietysti kavereista erossa olo. Mutta silti.. vähänkö houkuttaisi lähteä.

Jospa jätän ahdistelut seuraavaan kertaan ja yritän tehdä jotain fiksua. Vaikka imuroida, jos en koulutehtävää saa aikaiseksi. Sori taas kuvattomuus. :(