Se oli UPEE!! Ehkä elämäni suurin uukoskuuro minkä muistan. Tai eihän tää kuuro ollut kun rintama. Viime kerran muistan samanlaisen kun oltiin rippileirillä vaeltamassa. Idästä päin tuli iso ukkosrintama, ja tutistiin pienen kuusen alla ja odoteltiin millon jatkettaisiin. Se oli hieno kokemus.

Mutta tää oli upee. Sain monta hienoa videota tallennettua. Koko taivas vaan välkkyi, välillä tuntui kuin joku olisi sytyttänyt valot ja sitten sammuttanut ne, olin ihan sokaistunut kun herkeämättä tuijotin pilviin. Yksi ihan mieletömän upea salama oli, se oli ensin vaakatasossa, ja sitten kääntyi ja iski maahan. Kesti melkein pari sekuntia, niin ehdin kunnolla näkemään sen. Muutenhan nuo salamat oli aika hyvin pilvien sisässä, ja niin myös äänet. Tylsää. Odotin oikein sellaista taivaat repäisevää salamaa ja siitä seuraavaa räsähtävää ääntä, mutta ei tullut kunnollista. Sellaisen hypäyttää sydämen kurkkuun.

Kerran aiemmassa asunnossani seurasin ukkosta keittokomeron ikkunasta. Näkymää taivaalle ei ollut kuin ihan pienen kaistaleen verran. Toivoin koko ajan että näkisin kunnolla salaman, kun pelkkää välkettä näin vain. No sitten kun melkein olin jo luovuttamassa, juuri sillä pienellä kaistaleella, välähti salama, siis ihan lähellä asuntoani! Eikä mennyt kuin murto-osasekunti niin tuntui kuin pommi olisi räjähtänyt (ei sillä, ei ole kokemusta siitä), ääni tuli niin yllättäen ja täydellä voimalla etten ehtinyt varautua siihen. Hetki meni säikähdyksen, pelon ja hämmennyksen tunteissa, mutta sitten jo hihkuin innoissani, hyvä että paikallani pysyin. Lisää tuollaisia, vau, ihan älyttömän upee..! Ei sellaiseen riiittänyt sanoja kuvaamaan. Ehkä tuo hetki laimensi kaikki tulevat ukkosenilmat, sillä nyt ei enää ne isoimmatkaan salamat tunnu niin upeilta, ellei kaikki elementit ole kohdallaan. Siis, salaman suuruus, läheisyys, näkyvyys ja äänen kovuus ja räsähtävyys. Kun nuo on kaikki kohdallaan niin sitä voi jo kutsua salamaksi!

Mutta hei, ekaa kertaa elämässäni näin salaman iskevän maahan ;) kuinka moni voi sanoa nähneensä saman? Kiitos ihana asunto ja näköalaikkuna!