Illan elokuvana katsoin Huippuopen (School of life). Valitsin sen, koska muistin että lopussa saa itkeä. Mutta en sitten itkenytkään niin kovasti, koska muistin miten se loppuu. Tuo leffa on paras kun sen katsoo ensimmäisen kerran. Jotkut toiset elokuvat vain paranevat joka katselukerralla.

Tässä oli silti sitä jotain, mikä laittaa katsomaan uudestaan ja uudestaan. Michaelin hahmo on niin hellyttävä, hauska ja hurmaava, että se tasoittaa toisen päähenkilön ärsyttävyyttä. Vastakohtien viehättävyys. Elokuvan opetus taisi olla se, että osattaisiin tarttua tilaisuuteen ja uskoa itseen.

Miulle tuli elokuvan lopussa tuttu, jännä tunne, jostain vuosien takaa, kun jokin vaihe elämässä on päättymässä ja uusi jännittävä alkamassa. Sellainen onnellinen, odottava, koko elämä edessä ja maailma avoinna-tunne. Se oli tosi hailakka tunne joka yritti pintaan, tähän elämäntilanteeseen sopimaton, mutta elokuvan ajatuksista se kumpusi. Hassua. Pari kertaa piti katsoa tuo loppu uudestaan ennen kuin sain kunnolla puettua sanoiksi tuon tunteen.

Jospa tässä ensi syksynä tutustuisin uudestaan tuohon tunteeseen, kun opiskelut alkavat loppua ja uusi elämä, missä se lieneekään, on edessä.

Nyt on alkanut tuntua yhä enemmän siltä, että voisin sinne au pairiksi hakea ja lähteä. Sisko tosiaan kannusti kovasti lähtemään ja kadehti kun ei itse pääse pitkäksi aikaa kun on perhe. Siskon suhtautuminen rohkaisi kyllä paljon, sanoivat tulevansa käymäänkin sitten. Iskä yritti kovasti kertoa huonoja kokemuksia mitä on kuullut, mutta lopulta sekin kai ajatteli ettei se niin kamala juttu olisikaan. Äitille en ole uskaltanut vielä mainita asiasta. Sen aika voisi olla juhannusviikolla.

Ja miuta niin nyt inhottaa kun kesä-heinäkuun vaihteessa olisi kolme suunnitelmaa viikonlopulle ja viikolle, mutta vain yhden voi toteuttaa. Tässä on nyt kova pohdinta käynnissä mitä teen.. Kaikki kolme olisi niin kivoja. Toisaalta on kyllä kätevää että ne ovat samaan aikaan, koska muuten menisi 2-3 viikkoa kesästä kaikkeen muuhun kun opinnäytetyöhön. Senkin tekemiseen on nyt motiivi, tuo matkana lähtö. Au pairiuden jälkeen voi sitten miettiä lähdenkö vaihtamaan alaa vai teenkö sosionomin/nuorisotyönohjaajan töitä vai mitä ihmettä. onneksi ei tarvitse vielä päättää.