Muistan viime yöltä kolme unta. Kaksi niistä oli pelottavia!

Ekassa olin jonkun miehen (ja ilmeisesti itsekin olin mies..?) kanssa, äitini talossa. Pannuhuone alakerrassa ei ollut pannuhuone, menimme sinne kai syömään. Paljon en tuosta hetkestä muista, mutta joku hyvä syy miulla oli kun puukolla vedin syvän viillon miehen kylkeen. No mieshän siitä hirmustui joten lähdin karkuun, yläkertaan. Lukitsin oven ja laitoin välioven kiinni, mutta mies pääsi sisään puukon avulla. Siinä vaiheessa taisin herätä ja miettiä mitä oikeasti tekisin jos noin kävisi, että joku tulisi vaan sisään. Tuossa tilanteessa en voinut soittaa poliisille (kävin miettimään olinko vain puolustautunut, vai hyökännyt enkä muistanut enää), joten ainoaksi vaihtoehdoksi olisi jäänyt tappaa mies kokonaan tai juosta alaovesta karkuun ja toivoa että mies ei olisi saanut minua haavoittuneena kiinni.

Ja arvatkaa pelottiko keskellä yötä miettiä tuollaisia! Kävi jo mielessä etten voi enää tulla kyläilemään tänne kun öisin vaan pelottaa. Sekin jos äitille kävisi jotain yöllä ja mie en sitä kuulis... :/

No, tästä unesta siiryin onneksi onnellisempaan uneen, jota näin myös toissayönä. Mie ja kaverini A oltiin toissayönä saatu molemmat poikakaverit, oltiin kai jossain juhlissa. Kaikki oli kivaa ja onnellista. Nyt viime yönä sitten mie sain olla enemmän miun poikakaverin kanssa, koitin saada siitä paljon selville. Se vaan oli kovin vastahakoinen kertomaan mitään, mutta oli armeijassa, Lappeenrannan jossain varuskunnassa (mikäonkaan..) ja on siis miuta nuorempi.

Tähän uneen ehkä liittyi sitten sellainen tapahtuma että jossain oli ollut kamala kolarihomma tai onnettomuus tai jotain. Mie ja kaveri matkalla poikakavereitten luo käytiin auttamassa (oltiin ihan kai kutsuttuja auttamaan), ja sitten palattiin vielä takaisin auttamaan. Pyörillä oltiin matkassa. Ja taivaalla taisi silloin lentää joku iso helikopteri tai jotain.

No siitä siirryttiin sitten pelottavampaan uneen. Sisko tuli mukaan kuvioihin, koiransa kanssa. Oltiin ihan kuin jossain videopelissä kun mentiin karkuun jotain hullua miestä. Mentiin sellaista sokkelikkoa, vuorten läpi tunnelista, tehtiin hurja hyppy (ja siellä mentiin toooooosi kovaa). Sitten tultiin metsään, missä oli selkeästi teitä, puut oli tosi matalalla ja siinä taisi olla jonkinlainen katto. Ihan kun olisi ollut kerrostalon häkkivarastossa. No, sisko kertoi radiopuhelimella jollekin tietoja että nyt ollaan synkässä metsässä ja käännyttiin oikealle, mennään ihan oikeaan reunaan jne. No tää joku sitten tuli meidän perässä ja päätyi samaan paikkaan (en ymmärrä miten löysi). Oltiin piilossa siellä, koira mukana tietysti. Tää hullu jahtaajatyyppi etti meitä ja piti olla ihan hiljaa, mutta koirahan ei sitä ymmärrä. Nähtiin että mies oli ihan lähellä, kurkkas meidän suuntaan ja lähti menemään poispäin. Sitten koira meinaa lähteä perään, jolloin sisko nappaa hännästä kiinni ja vetää viereen, koira ulataa vaan ihan pikkuisen, ja mies kääntyy takaisin.

Sillä oli pyssy, ja se tuli meidän eteen, osoitti jokaista vuorotellen pyssyllä, ampui sitten ensin siskoa (ehkä jalkaan tai muuhun ei-niin-vaaralliseen paikkaan) sitten miuta rintaan (mie ihan ootin että ammu nyt, haluun tietää miltä se tuntuu (ja eihän se tuntunut)) ja tätä kolmatta kanssa johonkin. Sitten mies lähti pois. Myö jäätiin sinne kykkimään, vieläkin hiljaa ja piiloon. Hullu mies tuli hetken päästä uudestaan, kattomaan ollaanko vielä hengissä, ja kaikki oltiin. Eniten se ihmetteli miuta jolla oli suurimmat vammat, ja tähtäsi uudestaan miuta kohti. (tää kohtaus oli ihan ku leffasta, zuumattiin aseeseen, ja kaikki tapahtu hidastettuna) Kolmas heppu päätti että tuota et ammu, ja hyökkäsi miehen kimppuun, jolloin ase lennähti kädestä ja kieppui monta kertaa osoittaen vuorollaan jokaista, ladattuna ja valmiina laukeamaan. Koitettiin jokainen saada ase kiinni mutta se vain pomppi ja pyöri kun koskettiin siihen, ja lopulta sain ohjattua aseen lentämään kalteroidusta ikkunasta ulos. Mies lähti pois, ja todettiin että se tulee vielä takaisin kun käy hakemassa aseen. Me lähdettiin siis pakenemaan, eri reittejä mentiin pitkin sokkeloa ja mies oli tietenkin kannoilla (en tiie oliko sillä asetta silloin). Mie vaan juoksin ja koitin harhauttaa miehen, en ehtinyt jäädä miettimään miten muut selviää. Pääsin taas sen hurjan hypyn tekemään vuorten välissä ja pian olinkin jo jossain turvallisessa paikassa, ystävien ympäröimänä. Sanoin että joku vois soittaa nyt sairaalaan, että tuun sinne leikkaukseen. Oltiin jossain vieraassa kaupungissa mutta löydettiin sairaala, kävelin sinne ensiapuun ja sanoin tädille että miuta on ammuttu ja lisäksi miulla on tikkataulu-tikan se terävä pää rinnassa (sen oli joku heittäny kanssa, ja sitten kolmas heppu oli katkaissut sen kannan pois). Täti sanoi mistä hermostuin ja sanoin että tajuatko, miuta on ammuttu..pumpum! Aseella, oikeella luodilla! Rintaan! Sitten sen silmät laajeni ja se sanoi että se luuli että jollain (en muista sitä sanaa mutta tyyliin) valopistoolilla. Mie kävin harmittelemaan kun miun ihana punanen vedenkestävä takki oli ihan veressä, ja nainen vaan ihmetteli että miun pitkät hiukset (tän pituset kun nyt) ei oo veressä vaan rinnan alapuolelta alkaa vasta.

Sit tuli kuvioihin Greyn anatomia, ilmeisesti siellä oli niitä harjottelijatyyppejä, izzie tais olla miun kavereissa, ja christina oli kai miun kaveri, työvuorossa ja se sitten oli miun lääkärinä. Miut laitettiin puoli-istumaan tuoliin ja nukutettiin, ja oli niin ihana vaan nukkua silloin.

Sit taisin olla jo niin hereillä että uni ei jatkunut vaikka oisin halunnut, mutta ilmeisesti leikkaus meni hyvin kun heräämössä olin ja joku siellä oli, saatoin jotain jutella. Mutta se oli ehkä enemmän ajattelua jo kuin unta.

Että semmosta. :P Unet on tosi mielenkiintosia, ja ihmettelen että muistan noinkin hyvin nuo unet. Yleensä en muista mitään, tai ehkä enemmän sen tunnelman. Luinkin jostain että unissa ei oo tärkeetä mitä tapahtuu vaan se tunnelma, se kertoo viestejä alitajunnasta.

Mitkähän tunnelmat näissä oli.. Ekassa alussa ihan mukava, kaverin kanssa kun vietettiin aikaa mutta lopussa tosi ahdistava. Tokassa onnellinen (tai loppua kohden sekin hiipu), ja pelastustoimet tuntui jännittäviltä ja tiesin tekeväni jotain hyvää. Kolmannessa oli sellainen toiminta-fiilis kun oltiin liikkeessä, sitten oli rauhallinen ja luottavainen, ja sairaalassa (kun surin takkiani..paitsi iloitsin että pääsen ostamaan uutta ihanaa takkia :D) olin iloinen että niin moni oli saattamassa miuta leikkaukseen.

=)