Mie sain itteni tänään hereille ihmisten aikaan! Suunnitelma kehittyi eilisiltana, jolloin asetin kaksi herätyskelloa eri puolille asuntoa ja latasin teet valmiiksi. Herääminen sujui siis itse asiassa paremmin kuin nukkumaan käyminen kun peiton kanssa oli liian kuuma, ilman liian kylmä (enkä osaa nukkua ilman peittoa vaikka olisi kuinka kuuma), oli jano yms. Viltin kanssa sitten onnistuin nukahtamaan.

Miulle soitettiin tänään päiväkodista ja pyydettiin huomiseksi töihin. Tottakai mie meen kun kerran pyydetään :D Se sit neuvo jotain et missä se päiväkoti on kun en ollut varma ja sovittiin että meen 12. Lopetin puhelun ja kävin miettimään että mikähän päiväkoti tää oli kun en muista hakeneeni sellaiseen. Hetken aikaa googletettuani tajusin että olin lupautunut mennä 20 kilometrin päähän ryhmäperhepäiväkotiin, mihin en alunperin kyllä ollut hakenutkaan (eli sana on kiertänyt! tai niillä on joku yhteinen sijaislista..) Pohdiskelin, miten pääsen tuonne. Tietysti ensimmäisenä reippaana ajattelin pyöräileväni mutta huh, on tuo aika pitkä matka.. Busseja taas menee niinkin fiksusti että olisin joko 3,5 tuntia ennen tai puolituntia myöhässä. Autoa yritin kovasti miettiä keneltä saisin auton lainaan mutta pah, täällä ketään asu kellä olisi auto. Täytyy siis katsella, luultavasti, jos saan itseni ajoissa hereille, matkailen bussilla ja hengailen jotain kirjaa lukien huoltoasemalla hetkisen aikaa, kunnes viitsin mennä kolkuttelemaan ovelle että oonko oikeessa paikassa (vähän olis noloa jos oikeesti se päiväkoti oliskin lähempänä ja oon ihan turhaan matkannu kauas ja vielä sit oisin myöhässä :P)

Tajusin myös ettei miulla mitään verokorttia ole, mutta tehokkaana tänään kävin juuri sellaisen hakemassa (ja oikeen paikan löysinkin). En kyllä ymmärrä lapusta mitään, se on ihan outo, väittää kai että miun veroprosentti olis nolla mutta eihän se voi olla?? Outoa.. Ei se täti kysynyt mitään siitä, ansioista kylläkin mutta höh.. Varmaan tulee kauheet mätkyt vuoden päästä.

Taidan nyt käydä siivoilemaan, leipomaan jotain hyvää ja pesemään pyykkiä. Ja miettimään mitä sitä laittaisi huomenna päälle..?