Heipä hei! Taas on yksi vuosi vierähtänyt ja nyt on viime vuoden tapaan aika katsastaa mitä se on pitänyt sisällään. Tekstin kokoamiseen meni viime vuotta paljon reilummin aikaa koska jotenkin on ehtinyt tapahtua enemmän mutta myös siitä on kirjoitellut useammin. Ja kun omia juttuja käy muistelemaan niin pitäähän ne tarkastaa tuolta kirjoitteluista ja valokuvista, jonne sitten jää moneksi hetkeksi jumiin kun haluaa lukea koko tekstin. Eli tähän kirjoitteluun hurahti muutama ilta kun ajauduin aina sivuraiteille, mutta nyt sain vihdoin julkaistua!

Elikkä, vuosi 2010 paketissa.

Tammikuu

Aloitin uuden vuoden haava sormessa perunankuorimisesta, ahersin koko kuukauden opinnäytetyön parissa, kävin ulkonakin pari kertaa ja otin kuvia ihanasta talvesta, yritin rentoutua kun kirjottamiselta ehdin ja ostin ihanat mokkanahkarukkaset.

Helmikuu

Vihdoin palautin opinnäytetyön esitarkistukseen, sain sen takaisin, työstin sitä vähän lisää ja palautin sen lopullisesti, sekä esitin sen yleisölle. Väsäsin myös posterin josta olin tuohon aikaan kovin ylpeä. Nollasin aivoni siskon luona kummitytön kanssa touhutessa ja leffan parissa. Valmistauduin aupairiuteen täyttämällä lomakkeita ja käymällä lääkärintarkastuksissa. Ehdin näköjään käymään äitin luonakin ja takasin tullessa paistamaan lättänämuffinseja (kun vuuat oli loppu). Ehin myös pulkkailemaan hurjimmassa mäessä ikinä ja äheltämään itteäni ylös mäkeä kun lunta oli vaikka kuinka! Partioleireilin myös yhden yön kun juhlittiin partion 100-vuotista taivalta Suomessa. Oonpas ehtinyt paljon.

Maaliskuu

Sain opparin hyväksytysti läpi, 3 tuli! Poistatin kaksi viisaudenhammasta samalla viikolla. Möin kirpparilla vaatteita ja kauppasin huonekaluja. Rentouduin taas siskon luona koiravahtina ja löysin ihanan matkalaukun. Etsin host-perhettä ja löysin parhaan Minnesotasta kuun lopulla. Kutsuin siskon ja kummitytön kylään ja seuraavana päivänä juhlin valmistujaisia. Muutin äitin luo.

Huhtikuu

Hyödynsin taas työttömän etuuksia ja työskentelin työmarkkinatuella ryhmäperhepäiväkodissa (onks toi ees oikee sana tuolle?) kahdeksan ihana lapsen ja kahden huipun ohjaajan kanssa. Tein tosin pari viikkoa sijaisuutta päiväkodin puolella ja koitin välttyä tulemasta itse kipeäksi. Seurasin pihakoivujen kaatoa ja kannoin risuja. Vietin perinteisesti öhköpääsiäistä kavereiden kaa, hypittiin hyppistä ja totesin jälleen kerran sen olevan melko tehokas liikuntamuoto. Autoin kaveria kirppistavaroiden hinnoittelussa ja matkustin Helsinkiin viisumihaastatteluun.

Toukokuu

Askartelin norppa-teoksia, kirjoitin runon, hankin tuliaisia ja vietin laatuhetkiä ystävien ja perheen luona. Partioitsin saaressa ja pidin rastia metsässä kisojen ajan. Ostin uuden repun. Vietin läksiäiset, pakkasin äitin viisaiden neuvojen avustamana ja matkasin Frankfurtin kautta New Yorkiin, vietin siellä 5 päivää ihan Central Parkin vieressä. Jatkoin matkaani Minnesotaan jossa tapasin hostperheen. Tutustumista ja asioitten hoitelua.

Kesäkuu

Touhusin lasten kanssa puistossa, leikin vesileikkejä, kävin syömässä metsämansikoita, opiskelin amerikkalaisessa collegessa, pelailin tennistä, kävin rantalomalla pohjoisessa ja koin ensimmäisen melkein-tornado sään.

Heinäkuu

Pari tornadovaroitusta lisää, ulkoilin lämpimässä säässä, näin Frendien tunnusmusiikin tekijän sekä Zac Efronin, sekä bongasin aika paljon eläimiä joita ei ole tullut kovasti nähtyä aiemmin.

Elokuu

Kävin kurkkaamassa miltä näyttää kuolleen meren kääröt, meloin, näin elämäni ensimmäisen Broadway-musikaalin (Wicked), kävin Hansonin konsertissa ja baseball pelissä, sekä matkattiin Etelä-Dakotaan auto täynnä ihmisiä.

Syyskuu

Syyskuussa vietin paljon aikaa eläinten parissa, niitä silitellen ja valokuvaillen. Mielessä alkoi hahmottua uusi ura. Nautin viileämmistä ilmoista. Ostin lentoliput, rinkan ja kengät, ja kävin laskemassa koskea.

Lokakuu

Päivittelin aupair-blogia ahkeraan, ulkoilin ja kävin katsomassa Musea. Matkustin viikonlopuksi Kentuckyyn, ja hurjistelin Halloween-kauhupuistossa. Otin nättejä kuvia syyskävelyllä jossa seurailin hiirulaisen piiloutumisyrityksiä puukannon sisään. Kävin myös seikkailemassa maissipellolle rakennetussa labyrintissä. En eksynyt.

Marraskuu

Matkustin viikonlopuksi Harmonyyn tutustumaan maalaiskaupungin elämään ja amisheihin. Kävin myös Pohjois-Carolinassa viettämässä kiitospäivää. Katselin muutamia elokuvia ja dokumentteja pohjoismaisilla filmifestivaaleilla, sekä Harry Potterin seitsemännen aupairtapaamisessa, vip-aitiosta.

Joulukuu

Toivotin talven tervetulleeksi lapiomalla suuren määrän lunta pois pihatieltä. Kävin lasten kanssa moikkaamassa joulupukkia ja näin jouluparaatin. Vietin erilaiset synttärit, ja kävin ensimmäistä kertaa orkesteri-konsertissa. Mokasin pahasti töissä. Leivoin joulupipareita, torttuja ja tein puuroa ja sekametelisoppaa. Pakkasin laukun täyteen turhaa tai melkein turhaa tavaraa ja vaatetta ja matkustin Los Angelesiin loppuvuodeksi. Mieleenpainuvimpina asioina kävin ratsastamassa Hollywood kukkuloilla, istuin Ellenin yleisössä ja Frendien Central Perkin sohvalla, näin Arnold Schwarzeneggerin, kävin Kodak-teatterissa ja näin eläinnäyttelijöitä työssään. Pettymyksenä Hollywoodin uusi vuosi ilman ilotulituksia. Mainittava on kuitenkin vielä Disneylandin Ruususen linnan valoshow, Santa Monican auringonlasku ja Kalliovuoret lentokoneesta nähtynä. Vau!

2011 toivon:

  • ottavani kaiken irti loppuajasta Amerikassa
  • tapaavani paljon paljon kavereita, niin USAssa kuin Suomessakin
  • viettäväni erityistä laatuaikaa kummitytön kanssa
  • löytäväni töitä
  • muuttavani omaan kotiin
  • koira?

Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan :)