Miun elämässä ei tapahdu oikein mitään jännittävää. Kävin kyllä tänään viemässä metalli ja lasiroskia kierrätykseen tuohon kadunvarteen. Juuri silloin miun ohitse huristeli varmaan kakskymmentä vanhaa autoa. Ja kameraa en tietysti mukaani ottanut. Onni osui kuitenkin kohdalleni, ja juuri kun aloin kirjoittamaan tätä, kamala pörinä kuului pihasta ja sainkin näpsäistyä teille malliksi kuvan. Tämän kaltaisia huristelijoita oli ainakin puolet.

1247855390_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täytyy myöntää ettei tuollaiset ole mitään kotikaupunkini vanhoihin autoihin. Tai en tiedä mikä idea tässä oli mutta vanhoja ne kaikki oli.

Pannarin sain vihdoin tehtyä, monta päivää oon miettinyt sitä kun on "vanhoja" kananmunia ja omenahilloa. Ja käyn varmaan joka toinen päivä ostamassa maitoa, kun kerralla ei viitsi ostaa kahta purkkia. Joskus oon ostanut enemmän kerralla, ja sitten tulee juuri sellainen hetki ettei halua juoda maitoa paljon mitään. Pitäisi osata ennakoida.

Mie oon koittanut herätä joka aamu 8.02. (ei sitä kelloa voi laittaa tasalta soimaan!) Välillä se onnistuu, välillä menee ihan överiksi, niinkuin tänään kun säikähdin siihen että kello on kaksi ja pomppasin ylös sängystä. Sitten tajusin että se onkin onneksi vasta kaksitoista. :D

Päivisin teen kovalla innolla (ironiaa..) opinnäytetyötä, tai no, ainakin yritän. Sen takia miulla ei nyt ole oikeen elämää. (ja silti pitää kirjottaa tänne..) Tänään tein ensimmäisen taulukon. Wihii! Tein sen varmaan kolme kertaa uudestaan kun en osannut käyttää koko systeemiä enkä varsinkaan ajatella loppuun asti. Ja vieläkin se muuten on vähän vääränlainen, mutta tuskin tulen tuota työhöni liittämään. Piti vaan näin alkuun testata.

Ja illat on parhaita! Katson joka arki-ilta Australian huippumalli haussa, ja sen jälkeen Greyn anatomian. Ja jos tulee jotain hyvää niiden jälkeen niin niitä, tai sitten leffan, tai möhlään koneella tarkastamassa viiden minuutin välein josko joku olisi päivittänyt bloginsa tai facebookia.. (elämää..) Tai sitten irtaudun tästä maailmasta ja luen Harry Potter kolmosta englanniksi. :) Enkä malta odottaa leffaa!! Kaikki puhuu siitä ja kohta kaikki on nähnyt sen ja ja.. haluun leffaan!!

Njooh. Hmm. Löysin muuten Facebookista entisen nuorisotyönohjaajani :) (kaikkia kiinnostaa..)

Uu, sain myös viritettyä kitarani! En käsitä miten se menee aina epävireeseen. No, nyt kyllä olin räpeltänyt sitä itse, joten en ihmettele. Hmm..

Miulla ei taida oikeesti olla asiaa, niin jätän teidät kärsimyksiltä lukea enempää tylsästä ei-elämästäni.

Onneksi paistaa aurinko!